Kasvutarinat-yritysseminaari

  • 07.06.2021 09:00

TPS jalkapallo järjestää Kasvutarinat-seminaarin Vierailukeskus Joessa 7.6.2021.

Kupittaalla sijaitsevan Vierailukeskus Joen huippumoderneissa puitteissa tullaan kuulemaan taatusti mielenkiintoisia ja inspiroivia puhujia. Paikalla ovat esimerkiksi kasvuraketti Woltin perustajiin kuuluva Elias Aalto, Jungle Juice Barin perustanut Noora Fagerström, Pohjoismaiden suurimman kuljettajakoulutusyritys CAP-Group Oy:n perustanut Pekka Kari sekä koulutus- ja valmennusyritys Spring House Oy:stä ja kehittämästään Leet-pelistä tunnettu Jaakko Mäki-Petäjä. Seminaarin juontajana nähdään TPS jalkapallon liiketoiminnan kehitysjohtaja ja kauppatieteiden tohtori Arto Kuuluvainen.

Tapahtuma järjestetään hybriditapahtumana, eli se myös striimataan. Näin lipun ostaneet voivat seurata tapahtumaa myös etänä. Mikäli koronarajoitukset sallivat, voivat osallistujat toki seurata tapahtumaa myös paikanpäällä. Lipunostaneille toimitetaan linkki striimiin lähempänä tapahtumaa. Lipunostaneet saavat myös EXIT-kirjan sekä lipun FC TPS:n kotiotteluun. Lipun voi halutessaan lahjoittaa myös hyväntekeväisyyteen.

Tapahtuman tuotot menevät suoraan FC TPS:lle koronaepidemiasta aiheutuneiden tulonmenetysten korvaamiseen.

Lämpimästi tervetuloa verkostoitumaan, oppimaan ja inspiroitumaan!

Huom! Mikäli haluat maksaa lippusi laskulla ota yhteyttä Arto Kuuluvaiseen (arto.kuuluvainen@tps.fi, 040 538 7515).

Ohjelma (muutokset mahdollisia)

Klo 13.00-14.00 Lounas & verkostoitumista (Ravintola Mauno, Biocity; Tykistökatu 6, 20520 Turku)

Klo 14.00-14.15 Tilaisuuden avajaissanat (Arto Kuuluvainen/TPS Jalkapallo & Carita Varjonen, Turun Teknologiakiinteistöt)

Klo 14.15-14.45 Elias Aalto: Woltin tarina

Klo 14.50-15.20 Pekka Kari: CAPin tarina

15.20-15.45 Kahvitauko

Klo 15.45-15.50 TIETOISKU: Turku Science Park kasvuyritysten tukena. (Tom Palenius)

Klo 15.50-16.20  Noora Fagerström: Jungle Juice Barin tarina

Klo 16.20-16.55 Jaakko Mäki-Petäjä (ex-Spring House Oy & leet): Voittamisen kulttuuri & yrityskasvu

Klo 16.55-17.00 TIETOISKU: Kasvusta Exitiin- Translink Corporate Finance Exiting tekijänä (Tero Nummenpää).

TuoteHintaMäärä
Lippu Kasvutarinat-seminaariin €200.00